.. ainakin tälle vuodelle :D Vuoden viimeinen postaus siis luvassa ^^
Puin tuossa joulun pyhäpäivinä historiallisen puvun päälleni esitelläkseni sitä vieraille ja tietenkin kamerat räpsyivät en jälkeen urakalla. En kyllä vieläkään ihan valmiiksi pukukokonaisuutta ole saanut x) Edelleen helman 12,6 metriä on kääntämättä, päähinekin on puolitiessään ja huntu pelkkänä kankaana.
Mutta sain sentään alusmekon ja aluspuvun valmiiksi ennen lomia :D Alusmekosta, joka on ohutta valkoista pellavaa) ei nyt vielä ole kuvaa, mutta se on yksinkertaisuuden huippu, käsittää pelkkiä suorakulmioita ja kaksi neliötä. Aluspuvussa oli sitten hieman enemmän työtä. Ensinnäkin olin lopulta valinnut puvulle materiaaliksi dupion-silkin eli raakasilkin, joka täytyi sitten värjätä ja painaa halutun lopputuloksen aikaansaamiseksi... Ei kun neljä metriä kangasta painekattilaan värin kanssa. Tasainen värjäystulos osoittautui haaveeksi, mutta en uskaltanut alkaa enää pesukoneessa hakemaan miedollakaan väriliemellä tasaisempaa värjäystulosta, nykyinen väri kun oli neljän värin yhdistelmä. Seuraavaksi oli painannan vuoro... Seula ei meinannut millään onnistua ja lopulta tein painamisen epäonnistuneella seulalla. Kohdistuslangoista ja -merkeistä huolimatta kohdistamisessa oli ongelmia eik painojälkikään meinannut tulla tasaiseksi. Olin ehkä hieman hermona ja suorastaan vihasin kangasta tässä vaiheessa. Mutta ei auttanut, mekko oli tehtävä siitä ja niinhän mie sen leikkasin ja hurruuttelin puolessatoista päivässä. Kun sitten vedin mekon ensimmäisen kerran päälle, sainkin todeta, että tykkään siitä ^^ Mikä helpotus.
Hirveä selitys käynnissä... Ihanan ylipitkät hihat ja paljon helmaa, vaikkei niin paljoa kuin aluksi piti tulla kun kangas ilmoitti olevansa riittämätön hihoihin jos haluan helmasta lähellekään täyspyöreää xD Joten piti hieman kaventaa sivukiiloja. Nojatuolin selkänojalla päälypuku mytyssä.
Puku takaa. Nyöri on vielä väärä, liian paksu ja pehmeä :D Ja kahta eri nyöritystyyliäkin menossa tässä spiraalissa. Nyörien reiät on nyhvätty käsin kun eihän sitä nyt voi metallisirkkoja tällaiseen pukuun laittaa. Puikurin puutteessa sukkapuikoilla piti kankaan sidokseen reiät pakottaa.
Sitten kiskottiinkin päälypuku, houppelande niskaan. Lisää ongelmia :D Puvun pehmeä puuvillavuori tarttuu kiinni raakasilkin epätasaiseen pintaan, joten pukemisessa on pakko olla avustaja nykimässä, nostelemassa ja kiskomassa xD Oman ongelmansahan aiheuttaa houppelanden paino, 4,7 kiloa! xD Mutta lopputulos on aika mahtava, vaikka itse sanonkin ^^ Niin ja tässä esitellään hihojen vaihtoehtoista, joskin hieman epätodennäköistä käyttötapaa.
Helman nostelua eteisessä, kyllä se aluspuku sieltä kurkkii kuten oli tarjoituskin :D Isän kommentti laahukseen: "Onneksi täällä on siivottu."
Ja vähän edestäkin päin tätä ilmestystä. Kaulusta pystyy pitämään ylhäällä kuten tässä kuvassa tai hartioille taitettuna kuten ylemmässä. Vyöhön on vielä tulossa muutosta, jokin tummemman ruskea materiaali olisi hakusessa. Tässä näkyy hihoissa alemmat "feikki"hihansuut, ihan toimivat ne siis on, mutta liian alhaalla ollakseen lähelläkään käytännöllisyyttä. Tosin tämä koko puku on mahdollisimman kaukana käytännöllisyydestä, ylhäisön statussymboli, osoitus vauraudesta ja mahdollisuudesta jättää kaikki käytännöllinen palvelijoiden tehtäväksi.
Jos sitä tämä valmistuisi sitten mahdollisimman pian uuden vuoden puolella... :D
Hyvää Uutta Vuotta 2013 kaikille! :D Olkaahan varovaisia rakettien kanssa,
älkää tökkikö sädetikuilla ketään silmiin ja niin poispäin x) Ollaan jännän äärellä ja odotellaan mitä se ens vuos tuo tullessaan :D
maanantai 31. joulukuuta 2012
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
Kuuluuko kulkusten kilinää ikkunoiden takaa?
Joulu on aivan oven takana ja kaiken maailman kiireet saa hetkeksi laittaa syrjään ja rentoutua, nauttia ja olla läheisten seurassa. Huomenna illasta pääsen selvittämään mitä kaikkea kuusen alle ilmestynyt lahjavuori on syönyt sisuksiinsa :D Tämä kuva olkoon pienenä joululahjana sinne teille ruutujen toiselle puolelle ^_^
Oikein rauhallista, lämmintä, herkullista, ihanaa ja jouluista Joulua! ^_^

keskiviikko 12. joulukuuta 2012
Close to my heart
Miulla on valtaisat määrät koruja - ja silti monesti pelien tai muiden tapahtumien yhteydessä tuntuu, että juuri sitä oikeaa ei ole - mutta olen yllättävän huono käyttämään koruja :D Jos korvakoruja ei oteta lukuun, niin vain kausiluontoisesti käytän yhtään mitään korua, silloinkin lähinnä vain kaulakoruja. Sormuksia olen joskus käyttänyt ahkerasti, mutta kadotettua muutoissa molemmat lempparini (en ole varmaan vieläkään päässyt siitä yli), on sormusten käyttö jäänyt vähäiseksi. Rannerenkaiden ulkonäöstä pidän paljon, mutta jostain syystä ranteissa olevat jutut kutittavat ihoani hirveän herkästi xD Olipa kyse mistä materiaalista tahansa. Kaulakoruissa on sitten se vakiojoukko, jota käytän, ja tästä joukosta miulla on muutama ehdoton suosikki. En välttämättä käytä suosikkeja eniten, se kun riippuu kauden luonteesta, mutta niillä kaikilla on jotain merkitystä minulle ^^
Tämän korun löysin kirpparilta vuosia sitten ensin kuolattuani sitä netistä :D Irlantilaiskoru, symbolisoi ikuista nuoruutta ja ikuista naiseutta. Koru todennäköisesti kuvastaa kelttimytologian naiskäsitystä ja sitä kautta kolmoisjumalattaren aspekteja: neitsyt, äiti ja vanha nainen (the Maiden, the Mother, the Crone). Jostain syystä tunnen nämä jutut erittäin läheisiksi itselleni ja kenties sitä myötä koru on minulle niin tärkeä. Kauniin yksinkertainen, mutta merkityksiltään moninainen ^^
Tämän ostin vuosi sitten Pietarista yhdestä nuorien suunnittelijoiden töitä myyvästä liikkeestä. Korun sisällä on sulka, minulle voimakkaan symbolisen merkityksen omaava asia. Koru on valmistettu ilmeisesti lasikuitusekoitteisesta lasista, sillä koru kestää särkymättä lattialle putoamiset. En itse ole tätä heitellyt, mutta myyjä demonstroi asiaa tiputtamalla tämän kolmesti varsin kovaa kovalle lattialle eikä mitään tapahtunut :D
Tämä on synttärilahja miulle tärkeältä ja rakkaalta ihmiseltä ^^ Toinen koru, joka on saanut kyyneleet silmiini. Ensimmäiset oli vanhemmiltani Kanadan tuliaisina saadut uskomattoman kauniit ja herkät unisieppari-riipuskorvakorut. Ja tämä... Osu ja upposi niin voimakkaasti, että huhhuh. Kaunis, ja merkityksillä täytetty ^_^

lauantai 8. joulukuuta 2012
Haaste otettu vastaan ^^
Monsterfieldin ihanainen Yoru Mist heitti jo jokin tovi sitten miuu tällä haasteella, johon sain viimeinkin pähkättyä vastaukset :D
11 faktaa minusta
1. Tykkään haleista, mutta en päästä ketä tahansa halaamaan minua.
2. Ostan vaatteeni yleensä alennusmyynneistä.
3. Nauruni on tunnistettava (en tiedä pitäisikö tähän suhtautua positiivisena vai negatiivisena asiana...)
4. Haluaisin opetella itämaista tanssia tai tankotanssia, tai molempia.
5. Päätin joskus, että mun tehtävä on tuoda edes hieman lisää kauneutta tähän maailmaan.
6. Olen pituudeltani pitkänlainen peikko.
7. Ilman Yorua en todennäköisesti olisi ikinä tutustunut tai hurahtanut MH-nukkeihin.
8. En juo kahvia.
9. Käytän lähinnä vain hopeakoruja.
10. En osaa pitää huonettani kovinkaan siistissä järjestyksessä.
11.Olen sitä ihmistyyppiä, joka innostuu herkästi ja lujaa, mutta jonka innostus laimenee myös nopeasti jos ei pääse sitä heti noudattamaan.
Kysymykset Yoru Mistilta:
1. Mikä on ihanin kokemus tai asia, josta olet päässyt nauttimaan? En oikein osaa pukea sitä sanoiksi. Mutta se asia, joka nostattaa kasvoille hymyn, vaikka vain aavistuksenomaisen ja lämmittää sisintä no matter what.
2. Kuka on lempi artistisi? Voi ei, en osaa päättää :D Riippuu niin artistin alasta, jos artistilla ei tarkoiteta vain muusikoita. Muusikoista Gackt on yksi vahvoista suosikeista. Alphonso Mucha, Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg... Enya... Ei voi päättää x)
3. Jos saisit yhden toiveen, mitä toivoisit? Että miun olemisella, teoilla, sanoilla ja ajatuksilla olisi jotain (positiivista) merkitystä tässä maailmassa.
4. Mikä on ihanin maku, jonka tiedät? Varmaan minttu.
5. Millaisista vaatteista pidät? Mukavista, persoonallisista, kauniista, yhdisteltävistä, muunneltavista, mun näköisistä :D Jokainen vaatekaappini vaate ei ole jokaista näistä, mutta vähintäänkin yhtä ellei kahta ^^
6. Mikä bloggaamisessa on mukavinta? Itseä kiinnostavista ja innostavista asioista kertominen, luulisin :)
7. Mitkä ovat ihanimpia asioita elämässäsi, joista nautit kovasti tällä hetkellä? Hiljainen lumisade, joululahjojen värkkäys ja sen ilon ajatteleminen, jonka lahjansaajat toivottavasti kokevat nähdessään pakettinsa sisällön ^_^
8. Kuka tai mikä inspiroi sinua? Musiikki, kuvat, elokuvat, kirjat, ihmiset... Maailma ympärilläni :D Inspiroiva voima vaihtelee enkä oikein pysty sanomaan vain yhtä selkeää ^^
9. Millaisista blogeista pidät eniten? Sellaisista, jotka käsittelevät jotain minua kiinnostavaa, tai jotka piristävät päivää, avartavat maailmaani, opettavat jotain uutta tai ovat muuten vain mielenkiintoisia ^^
10. Mikä on kaunein kappale mikä tiedät ja kenen esittämä se on? Tears I Cried, esittäjä Siam Shade <3
11. Nautitko erityisesti jostain tietystä juhlasta, miksi? Kenties joulusta. Silloin ollaan rakkaiden ihmisten seurassa, saa oikein luvan kanssa muistaa lahjoin toisia (tykkään antaa ja saada lahjoja :D) ja nauttia. Pidän myös joulun traditioista.
This little award is all about discovering new blogs and helping those with less than 200 readers to get regonized.
1. Each person tagged must post 11 facts about themselves
2. They must also answer the 11 questons the "tagger" has set from them
3. They must create new 11 questons to ask bloggers they have decided to tagg
4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 readers and tagg them to the post
5. These lucky bloggers must then be told.
6. There's no back tags4. They must then choose 11 bloggers with less than 200 readers and tagg them to the post
5. These lucky bloggers must then be told.
11 faktaa minusta
1. Tykkään haleista, mutta en päästä ketä tahansa halaamaan minua.
2. Ostan vaatteeni yleensä alennusmyynneistä.
3. Nauruni on tunnistettava (en tiedä pitäisikö tähän suhtautua positiivisena vai negatiivisena asiana...)
4. Haluaisin opetella itämaista tanssia tai tankotanssia, tai molempia.
5. Päätin joskus, että mun tehtävä on tuoda edes hieman lisää kauneutta tähän maailmaan.
6. Olen pituudeltani pitkänlainen peikko.
7. Ilman Yorua en todennäköisesti olisi ikinä tutustunut tai hurahtanut MH-nukkeihin.
8. En juo kahvia.
9. Käytän lähinnä vain hopeakoruja.
10. En osaa pitää huonettani kovinkaan siistissä järjestyksessä.
11.Olen sitä ihmistyyppiä, joka innostuu herkästi ja lujaa, mutta jonka innostus laimenee myös nopeasti jos ei pääse sitä heti noudattamaan.
Kysymykset Yoru Mistilta:
1. Mikä on ihanin kokemus tai asia, josta olet päässyt nauttimaan? En oikein osaa pukea sitä sanoiksi. Mutta se asia, joka nostattaa kasvoille hymyn, vaikka vain aavistuksenomaisen ja lämmittää sisintä no matter what.
2. Kuka on lempi artistisi? Voi ei, en osaa päättää :D Riippuu niin artistin alasta, jos artistilla ei tarkoiteta vain muusikoita. Muusikoista Gackt on yksi vahvoista suosikeista. Alphonso Mucha, Akseli Gallen-Kallela, Hugo Simberg... Enya... Ei voi päättää x)
3. Jos saisit yhden toiveen, mitä toivoisit? Että miun olemisella, teoilla, sanoilla ja ajatuksilla olisi jotain (positiivista) merkitystä tässä maailmassa.
4. Mikä on ihanin maku, jonka tiedät? Varmaan minttu.
5. Millaisista vaatteista pidät? Mukavista, persoonallisista, kauniista, yhdisteltävistä, muunneltavista, mun näköisistä :D Jokainen vaatekaappini vaate ei ole jokaista näistä, mutta vähintäänkin yhtä ellei kahta ^^
6. Mikä bloggaamisessa on mukavinta? Itseä kiinnostavista ja innostavista asioista kertominen, luulisin :)
7. Mitkä ovat ihanimpia asioita elämässäsi, joista nautit kovasti tällä hetkellä? Hiljainen lumisade, joululahjojen värkkäys ja sen ilon ajatteleminen, jonka lahjansaajat toivottavasti kokevat nähdessään pakettinsa sisällön ^_^
8. Kuka tai mikä inspiroi sinua? Musiikki, kuvat, elokuvat, kirjat, ihmiset... Maailma ympärilläni :D Inspiroiva voima vaihtelee enkä oikein pysty sanomaan vain yhtä selkeää ^^
9. Millaisista blogeista pidät eniten? Sellaisista, jotka käsittelevät jotain minua kiinnostavaa, tai jotka piristävät päivää, avartavat maailmaani, opettavat jotain uutta tai ovat muuten vain mielenkiintoisia ^^
10. Mikä on kaunein kappale mikä tiedät ja kenen esittämä se on? Tears I Cried, esittäjä Siam Shade <3
11. Nautitko erityisesti jostain tietystä juhlasta, miksi? Kenties joulusta. Silloin ollaan rakkaiden ihmisten seurassa, saa oikein luvan kanssa muistaa lahjoin toisia (tykkään antaa ja saada lahjoja :D) ja nauttia. Pidän myös joulun traditioista.
keskiviikko 5. joulukuuta 2012
Historiallisten helmojen...
..mitä? Nämä helmat ei vielä havise eivätkä suihki... vaan laahaavat. Laahuuta? Mutta tuo kuulostaa sangen typerältä xD
Mun historiallinen puku on edennyt ihan reippaasti siitä mitä viimeksi tänne päivitin ^^ Houppelande on jo melkein valmis, vain helma on viimeistelemättä. Helmaa onkin sitten 12,6 metriä... Vielä en ole päättänyt tuleeko tikkauksia peittämään koristenyöri, mutta sellaisen toisaalta haluaisin, jos löydän joululoman aikana sopivaa ^^
Koulun portaikossa kun vielä ei pääse autenttisempaan ympäristöön :D Laahuksen pituus virallisesti metrin, käytännössä enemmän.
Tässä näkyy pukuun kirpparilta löytynyt vyö. Itse vyön vaihdan kun se on nyt tummansinistä leveää kuminauhaa xD Jotain ehkä vähän ajanmukaisempaa vaihtoehtoa vois valita... Lisäksi tässä nyt näkyy tuo hauska hiharatkaisu, jossa viillokset ovat varsinaiset hihansuut alempien ollessa puhtaasti koristeena :D
Vielä en tiedä paljonko puku painaa, mutta perjantaina se selvinnee :D Puku on päällä nimittäin varsin raskas ja pukeminen on painon vuoksi melkoinen sirkus x)
Asukokonaisuuteen kuuluva pellavainen alusmekko (a.k.a. alusvaatteet) on myös tehty ja houppelanden alle tulevan aluspuvun silkki on värjätty. Enää silkin kuviointi painamalla pitäis tehdä, jotta voin itse mekon tehdä... Mutta mulla on pari ongelmaa kuviossa, jotka pitää sitä ennen ratkaista xD Tänään tein päähineen hiusverkkokupuja varten pohjamallin, johon pingottaa etamiini (hattupohjamatsku). Ja huntua varten pellava lojuu sängyllä, kun sais leikattua ja röyhelöityä :D Myöhäiskeskiaikainen nainen kun ei kulkenut hiukset paljaana x)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012
Ota kuva nuke(i)stasi juuri nyt! :D
Alunperin tulin tähän haasteeseen törmänneeksi yhdellä nukkefoorumilla muutamia vuosia sitten ja haaste on mielestäni varsin hauska :D Koska en alkuperäistä haastetta muista sanatarkasti niin tässä hienona omana tuotoksena:
Eli, ota kuva nukestasi/nukeistasi juuri nyt, juuri siinä tilassa kuin kuvauksen kohde sattuu olemaan. Ei mitään uudelleen-posetteluja tai vaatteiden päällepukemista (tai nuken kokoamista). Itse kyllä sen verran tein, että muutamat roskat siirsin pois kuvasta, joten en pahastu jos muutkin niin tekevät x) Mutta muuten nukkekuvaa ilman mitään silotteluja. Ja kyllä, jos sinulla on useampi kuin yksi nukke niin kaikista täytyy olla jonkinlaista kuvaa :D
Tähän haluan sitten haastaa kaikki nukkeilevat lukijani ^^
Tässä minun katraani tämän hetkisessä olotilassaan (varoitus pienestä nakuilusta):
Mikä lie vauhtipäiden kokous/tehtävänjako tässä on meneillään läppärini takana... :D
CAM-osaset möllöttävät nätisti monsteriasioille omistetussa laatikossa x)
Sitten isommatkin tytöt mukaan ^^:
Mignon Lilith ja Luna (Mignonin istuinlaatikon sisällä on Amaran kakkospää...)
Indu, Amara ja Painajaispojan pää, kun koko poitsu on vielä täysin vaiheissa xD

torstai 29. marraskuuta 2012
Lady of the Dreams
Amara, unten tasapainon vartija ja ylläpitäjä, pääsi pitkästä aikaa vitriinistä ulos ja kuvattavaksi. Halusin hieman testailla valotusaikoja ja valoja... Kävi vähän köpelösti sikäli, että taskulamppu, jota erityisesti oli tarkoitus testata valonlähteenä, päätti tehdä katoamistempun xD Jotenkin niin vakio, että kun jotain tarvitsee, sitä ei varmasti löydy mistään vaikka kuinka etsii. Kuitenkin huomenna kävelen sen päältä tai jotain muuta yhtä loistokasta... Oman haasteen kuvaukseen toi myös se, että syksyllä uusiessani Amaran kuminauhat, vedin uudet varsin kireälle. Ehkä aavistuksen turhankin kireälle kun ei tahdo enää kaunis luonteva posetus onnistua, Amara kun oli ennen siinä niin hyvä xD Kunnes kumpparit siis löystyi liikaa. Täytynee siis yrittää löysyttää nauhoja hieman ^^
Mutta, pidemmittä puheitta muutamaan otokseen ^_^
Amara on Lutsin valmistama BJD, malliltaan DELF Soony. DELF-nuket on jo poistuneet ainakin toistaiseksi firman myynnistä. Lutsin DELFit on noin 60 cm pitkiä tapauksia.

![]() |
| Voi sen kätöset ^^ |
Amara on Lutsin valmistama BJD, malliltaan DELF Soony. DELF-nuket on jo poistuneet ainakin toistaiseksi firman myynnistä. Lutsin DELFit on noin 60 cm pitkiä tapauksia.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
Näperrysinto
Jahas, nyt sitten näperrysinto päätti suunnata kiinnostuksensa nukkekoteja kohti :D Onneksi miulla ei ole konkreettista tilaa millekään nukkekotiprojektille tällä hetkellä x)
Jotain uskomattoman kiinnostavaa nukkekodeissa on. Miulla on ollu aikanaan kaksi erilaista valmisnukkekotia, yksi- ja kaksikerroksiset. Jaksoin kyllä pitkään pitkään nyhvätä niiden parissa ja vaihdella sisustusta, taisipa toinen saada uudet tapetitkin :D Ensimmäisen oman nukkekodin tein isoon pahvilaatikkoon Sylvanian karhuperheelle, tosin nämä nallet olivat nykyisten kaupoista löytyvien perheiden edeltäjiä ja taisivat kulkea suomalaisella nimellä Pikkaraiset... Toisen nukkekodin kasasin paksusta pahvista ja rimoista samaiselle karhuperheelle. Isä taisi auttaa liimauksessa, sillä seinäpinnat olivat isoja, olihan talossa kaksi kerrosta. Myös portaissa taisin saada apua, mutta kaiken muun tein itse, jotta oppisin. Harmi ettei omista varastoista löydy kuvia tuosta talosta ^^
Ja nyt taas kerran kuumottaisi nukketalon tekeminen xD Ehkä kuitenkin suuntaan, tai yritän suunnata, kaiken nukkeavan innon noiden nukkeprojektien loppuunsaattamiseen x) Siinä on jo ihan kylliksi puuhaa tällä hetkellä :D
Kenties joku päivä sitten rakentelen neideilleni oman kodin :D Millainenkahan tästäkin yhteiskodista mahtaisi tulla kun kaikilla tytöillä on niin oma luonteensa... Ehkä se voisikin olla tavallaan sisarkuntaasuntokompleksi :D Uu, se voisikin olla aika fancy x3
Tietenkin myös isommat neitini tarvitsevat omat huoneensa, mutta ne nyt täytyy sitten rakentaa ihan omaan juttuunsa... Voivoi tätä suunnitelmien määrää, tekeminen ei ainakaan pääse loppumaan jos joskus saan nämä aloitettua xD

sunnuntai 18. marraskuuta 2012
lauantai 17. marraskuuta 2012
Nukkekankaita
Kangaskauppojen alelaarit on oikeita aarrearkkuja :D Jokunen aika sitten kävin penkomassa Eurokankaassa laareja, jotka olivat täynnä kangasnäytetilkkuja ja kangassuikaleita. Lisäksi pienen pussin sai täyttää niin täyteen kuin halusi kyseisistä tilkuista eikä pussille tullut hintaa kuin kaksi euroa :D Tein sieltä ihania kangaslöytöjä, joista olisi sitten tarkoitus inspiraation mukaan tehdä asuja pienille tytöille ^^
Eikös olekin ihania hempeitä kankaita ^^
Näistä kankaista, tai osasta ja muutamasta aikaisemmin hankitusta, tulee jotain vuorenpeikko Mallalle ^^
Nämä pitsit ja taftit on varattu pääasiallisesti Spectralle, mutta voi olla että osa päätyy myös toiselle neitoselleni.
Tässä puolestaan ois kankahia Bastet/Toraleille, vaikka vielä epäilenkin tuota sinistä ja mietin josko korvaisin valkoisen mustalla... :D
Ja nämä puolestaan on nyt varattu ainakin osittain miun pienelle pääkalloiselle neitoselle ^^ Ehkä mustaa ja valkoista vielä lisätään soppaan.
Nyt ei ainakaan siis ole kankaista pulaa ^^ Enää tarvitsisi päättää millaisia vaatteista näistä teen. Ideoita on jo ties kuinka paljon, mutta pitäisi nyt niissä sitten päätyä niihin lopullisiin, jotta kokonaisuuksista tulee hyviä.

perjantai 16. marraskuuta 2012
Nukkeprojekti numero...4?
Jeah, näitä tuntuu miulle kerääntyvän aina vain uusia ennen kuin edellisiä edes ehdin toteuttaa loppuun :D Aivot vaan raksuttaa ja ideaa pukkaa ja sit pitää heti päästä toteuttaan tai ainakin aloittamaan toteutusta.
CAM-pakkaukset on tarjonnu mielikuvituksen lentämiselle ihan uuden ulottuvuuden. Nykyisin hyllystä löytyy osat niin vampyyriin, merihirviöön kuin luurankoonkiin. Ja näistä vampya ja luurankoa yhdistelemällä lähdin kehittämään uusinta projektiani. Työn alla on Baron Samedin ja Maman Brigittan tytär, pääkallokasvoinen/päinen kuolemanhenkien tytär.
Baron Samedista ja Maman Brigittesta avaan nyt heti sen verran, että molemmat edustavat haitilaisen voodoo-uskonnon henkiä (loa, lwa, l'wha). Ghede Loaa eli kuoleman henkiä johtaa Baron Samedi (muilta nimiltään La Croix, Kriminel tai Cimitière) ja hänen vaimonsa Maman Brigitte. Yhdessä nämä kaksi, henkien kanssa, hallitsevat kuolemaa, hautausmaita ja hautoja. Baron Samedi kuvataan mustana pääkallokasvoisena tai -päisenä miehenä, joka käyttää silinterihattua ja aurinkolaseja, juo rommia ja nauttii sikareista ja naisista, vaimostaan huolimatta, sekä käyttäytyy yleisesti julkeasti. Maman Brigitte puolestaan on yksi ainoista valkoihoisista loaista ja hänet kuvataan vaaleahiuksisena ja vihreäsilmäisenä, sillä tämän loan juuret kumpuavat iralntilaisten orjien uskosta, joka sekoittui afrikkalaisperäiseen uskontoon. Maman Brigitte on miehensä tavoin käytökseltään julkea/röyhkeä hahmo. Mutta selitän myöhemmin näistä kiintoisista kantahahmoista lisää ^^
Molempien Loaiden värit ovat mustaa, valkoista ja violettia... Siitä voikin päätellä kenties jonkin verran tämän vielä nimettömän neidin värimaailmaa :D
Tytsy halusi esitellä kenkävalintaansa :D Minusta nämä molemmat kengät sopivat hahmolle oikein hyvin ja nimenomaan yhdistelmänä, tosin mikseivät myös ihan omina pareinaan.
Sitten kokeiltiin ihan huvin vuoksi punaisia hiuksia :D Peruukki aivan liian iso, isompien tyttöjen hiuksista kun on kyse. Mutta voisi olla ihan hauska ratkaisu, tosin ei sitten mätsää äidin hiuskuvailuun...
Tässä sitten tilapäishiusratkaisu, kunnes keksin ja pääsen yhteisymmärrykseen itseni kanssa lopullisista hiuksista. Ja meikkikin on kuitenkin menossa vaihtoon, siitä on tulossa jotain tosi jännää, jos osaan vain tehdä :D
Hiukset avattuna nutturalta ja...
Ja takaa päin x) Kyseessä siis merihirviön/vampyn hiukset, jotka olen vain tälle iskenyt nurinkurisesti päähän ja kieputellut niin, että niskaan sijoittunut otsis peittyy nutturan alle :D Kaikkea sitä saakin tehtyä x)

| Eikös olekin upea karvapuuhka, mun ehkä pitää säilyttää tää. |
Tässä sitten tilapäishiusratkaisu, kunnes keksin ja pääsen yhteisymmärrykseen itseni kanssa lopullisista hiuksista. Ja meikkikin on kuitenkin menossa vaihtoon, siitä on tulossa jotain tosi jännää, jos osaan vain tehdä :D
Hiukset avattuna nutturalta ja...
Ja takaa päin x) Kyseessä siis merihirviön/vampyn hiukset, jotka olen vain tälle iskenyt nurinkurisesti päähän ja kieputellut niin, että niskaan sijoittunut otsis peittyy nutturan alle :D Kaikkea sitä saakin tehtyä x)
keskiviikko 14. marraskuuta 2012
Kangassyöppö
Ostin tuossa taannoin syyslomalla 16 metriä kangasta, vain yhtä ainoaa mekkoa varten. Tajusin sitten kyllä pian että ei hele, ostin neljä metriä liian vähän -_-' Sain nyt toista kangasta kaksi metriä lisää hihoja varten - kangasta tulee kyllä jäämään hieman yli niin voin lopusta tehdä jotain muuta ^^ Vielä vuoriin kaksi metriä pitäisi jostain keksiä xD
Mutta, että mikä mekko söisi 20 metriä kangasta? Monet historialliset tavalla tai toisella, mutta mie oon tekemässä myöhäiskeskiajan eli gotiikan aikaista asukokonaisuutta, jonka päälipuku houppelande syö minun mitoilla ja suunnitelmilla ja valitsemallani "kaavoitus"menetelmällä yhdeksisen metriä kangasta yhteen kerrokseen ^^' Ja koska koko puku on vuoritettu, tarkoittaa se sitä että kangasmenekki on tuplat.
Tässä siis kangassyöppöäni vielä reilusti keskeneräisenä:
Takaosalla mittaa hartiasta laahuksen loppuun noi 2,5 metriä ^^ Muuten olalta helmaan noin 1,5 metriä. Puvun koko paino on olkasaumoissa (ja painoa on kankailla), muutoin puku on aika pitkälti täysympyrä :D
Nukke on ihan liian matala, siksi helma tuhottoman kasassa. Muutenkin hieman liian iso ollakseen minä. Mutta laskostuminen tulee tälläkin nukella ihna hyvin esiin ja näkyypä tuossa vielä erittäin keskeneräinen hihan muotoilu. Siitä tuleekin eriovela pussihiha, jonka oikea kädentie on kyynärtaipeen kokeudella pitkä halkio x)
Ja vielä edestä. Pääntielle on tulossa vielä kaulus, jonka voi aukaista ja sulkea ^^
On siinä vaan kangasta....
Lisää tulee kunhan tämä taas tästä etenee :D

sunnuntai 4. marraskuuta 2012
Sneak peek
Hieman kurkkausta seuraavaan fan arttiin ^^
Vielä on paljon matkaa valmiiseen työhön, etenkin kun Rochellen vierelle on tulossa Venus ja jos tilaa riittää paprussa niin vielä Robenkin yritän mahduttaa mukaan :D
Mutta työn alla on, hiljaa hyvä tulee metodilla ^_^

Kirppasin kätköistä
Kävin alkuviikosta kirpparilla etsimässä pitsejä. Pitsejä en kyllä löytänyt, mutta sen sijaan ihania koruja useammankin kappaleen ^^
Valkoinen panta. Pehmeää muovia, niskassa kuminauhalenkki ja pannan pohjassa kaksi riviä pieniä "piikkejä", jotka pitävät pannan paikoillaa. Oon pitkään halunnu hiuspantaa itselle, mutta monesti pannat sitten painavat korvien takana päätä. Tässä sitä ongelmaa ei ole :D
Varmaankin pikemminkin verhonpidike, mutta taidan tulla käyttämään ihan täysin muihin tarkoituksiin ;D
Hiuskukkanen/koru. Näin tämän jo paljon aikaisemmin, enkä saanut sitten mielestä niin piti ostaa ^^
Kaunis pitkä ketju kahdella lehdellä/sulalla. Uskomattoman kaunis ^^
Ja tällainen pitkä ketju helmin ja simpukanpalasin. Tämä on ihan huippu :D Käy larppikoruksi ja ihan muutenkin ^^ Kaunis ja herkkä kuin mikäkin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)