sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Sattumusten päivä

Mua tervehti pesuhuoneessa tässä pari päivää sitten tällainen näky. Mp3-soittimeni oli päätynyt käymään pyykkikoneen pesuohjelman läpi xD Itse olin edellispäivänä lenkin jälkeen nakannut housut, joiden taskuun olin soittimen unohtanut, pyykkikoriin ja sieltä se aamusta oli koneeseen joutunut. Ei kapine reakoinut mitenkään kun yritin sitten käynnistää ja heitin jo toivoa menemään, mutta niinpä vain virkosi tämäkin kin tökkäsin lataukseen :D

Noh, eihän ne päivän sattumukset tuohon jääneet. Isä löysi autosta kuskin penkin alta kenkänsä, jotka oli luullut unohtaneensa kesälomareissulla johonkin vierailupaikkaan. Itse se oli ne penkin alle laittanut ja unohtanut ja nyt sattumalta tuolia siirtäessä löysi ne.

Kun sitten pääsimme lähtemään liikkeelle, minua vietiin kummitädilleni kylään pitkästä aikaa, jouduimme kurvaamaan takaisin, koska kasari, joka tädilleni oli tarkoitus viedä, oli unohtunut ottaa mukaan. Oli hyvä palata palata takaisin sitä hakemaan, sillä selvisi, että etuovi ei ollut lukossa vaikka kukaan ei enää kotona ollutkaan... xD

torstai 5. heinäkuuta 2012

Keventelyä

Nyt on selvitty näyttelyn avajaisista ja näytelmän ensi-illasta :)

Joten voinkin esitellä hieman shoppailuja ^^ Näiden kuvausta ei pitäis tehdä illalla omassa huoneessa, mutta... Enpä saanut aikaisemminkaan aikaiseksi :D

Vähänkö rakastuin tähän nallekarhuun. Ketju täytyy vaihtaa, sillä en saa sitä nykyisessä pituudessaan millään ilveellä päälle kun siinä ei ole lukkoa.

Ihanan pirtsakoita kynsilakkoja, Seppälän alelaarista.


 Samasta paikasta nämä Golden Rosen holographic lakat.

 Ja uusi ihanan söpö laukku ^^ Tämmöistä oon jo pidemmän aikaa halunnut ja nyt sellaisen löysin :D

Ja lisää paremmalla valolla :)

torstai 28. kesäkuuta 2012

Näyttelyn avajaiset :D


Unlimited Design -näyttely, Savonlinna - Pietari, Fashion Design Exhibition.
Näyttelyn avajasiet tänään torstaina 28.6.12 klo 16.00 Puistokatu 5, 1. kerros, Savonlinna. Saapi tulla avajaisiin jos se vain on mahdollista :D
Näyttely on avoinna ja esillä samassa paikassa 29.6.-28.7-, joka päivä klo 10.00-16.30



Huhhuh, tänään se tapahtuu, saatetaan projekti loppuun ja esitellään projektin tuotokset maailmalle, tai ainakin Savonlinnalle ja siellä vieraileville kun Pietarille ollaan ne jo esitelty.


maanantai 25. kesäkuuta 2012

Tulilintu

Tänään mun juhannus-kynistä tuli mieleen Tulilintu.

Pohjalla ja päällimmäisenä on Rimmelin 5 in 1 base & top coatia kerrokset.
Pohjimmainen väri on valkoinen Lumenen Hopeful - Toiveikas sydän.
Sen päällä on tuputeltuna L'Orealin Exoticcanaries-keltaista ja Nail Polishin Superpinkiä. Liukumakohdassa laitoin värejä vuorotellen yrityksenä saada hieman kauniimpi siirtymä.
Värien päällä, ja päällimmäisen kirkkaan kerroksen alla, on flormarin Supershine Miracle coloreista kirkas kultahileinen lakka.

Tuli heti mieleen, että nyt kun vaan sais pelin, johon tämän lakkauksen vois uusia ja olla tulilintu :D Mut niin, ainahan sitä saa haaveilla ^_^



keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Ehkä se sittenkin on kesä :D

Vaikka lämpötilat ulkona tällä viikolla ei ookkaan ollu sitä mieltä x)

Etupiha näytti tänään tavattoman kauniilta aamusta ^^ Hieman oli pilvistä, mutta ihanan vihreää. Eikä tuosta ihan heti uskois, että ihan keskustassa asun. Hautausmaan rauha ja sitä ympäröivä luonto tekemät kivan vale-efektin.

Mun lempparisandaalit kuoli toissakesänä, joten nyt ostin uudet :D En voinu vastustaa kiusausta. Viime kesänä kyllä ostin yhdet sandaalit, mutta ne painaa jalkapöytää ärsyttävästi, joten oon käyttäny niitä tosi vähän. Mut nämä oli hyvät jalkaan, ja suloiset ^^

sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

Pitsiä ja löytöjä

Joku päästi mut irti kirpputoreille. Kävin tuossa yksi päivä läpi kaikki tämän paikkakunnan kirpparit ^^' Ihania löytöjä ja päivän löytöjen avainsanaksi näytti muodostuvan pitsi.




 Näitä vois ihan hyvin käyttää seinäkoristeena, ovat niin söpöt noin roikkuenkin :D






perjantai 15. kesäkuuta 2012

My darlings: Luna

Mun höppänä x3 Luna on Narindollin/Bimongin Narae 43, joiden nykyisen valmistuksen ja myynnin tilannetta en tosiaankaan tiedä. Valmistajalla kun on ollut kaikenlaisia ongelmia. Mutta, minulle tämä neitonen kotiutui 3.11.2008 :D Ainokainen, jonka saapumispäivästä mulla on todistetusti kuvia. Lunan malli on yksi ensimmäisistä, joita näin ja joita ihastelin, mutta silti meni pari vuotta ennen kuin sain neidin kotiin - osin siksi, että Naraet oli aikanaan kalliita maksaen saman verran kuin monien muiden firmojen 60 senttiset nuket. Luna tavallaan on miun toinen "vahinkolapsi". Juu, olinhan pitkään haaveillut Naraesta, mutta se ei ollut hankintalistalla, ei ainakaan siinä välissä, eikä miulla ollut mitään aikomusta nukettaa Lunan hahmoa. Kenties juuri siksi miulla on ollut aina ajoittain bondausvaikeuksia Lunan kanssa ainoana nukeistani. Tosin tällä hetkellä olen erittäin tyytyväinen höppänäiseeni ^_^

Luna pohjaa aikalailla täydellisesti vanhaan larppihahmooni, pieneen bilettävään eläväiseen vampyyriin, joka rakastaa värejä (ja lähes kaikkea muutakin). Luna on siis tähän asti ainut nuketettu hahmo, muiden hahmot on muodostunut nuken myötä. (Hahmo on lähtenyt jakautumaan ja elänyt montaa eri elämää eri ropeissa ja siitä on sitä kautta pienen muokkautumisen ja sulautumisen kautta tullut miun tietynlainen "alter ego" tietyssä muodossaan.) Luna kuuluu täysin eri maailmaan uniaisteni kanssa enkä osaa ajatella edes Lunaa ja Mignon Lilithiä samaan maailmaan, vaikka molemmat ovatkin vampyyreita. Molemmat ovat tosin niin erityylisiä, etteivät varmasti koskaan kohtaisi vaikka samassa maailmassa oleilisivatkin. Luna on monella tapaa monipuolisin nukeistani, koska voin pukea tytön nykyaikaisiin vaatteisiin huolettomasti ja Lunan tapauksessa vaatteilla leikittely kuuluu asiaan. Lunalla onkin suurin vaatevarasto, ja se pitäisi vielä kasvaa o_O' Rakastan Naraen posetuskykyä, se on hienovaraista ja ilmeikästä ja etenkin nykyisellä face upilla saan Lunan kasvoista aikaa ilmeikkyyttä, joka sopii hahmolle kuin nappi silmään.

 
 
 
 
 
 
 
 Lunan pituudeksi selvisi "nokanverran noitaa" (maailman suloisin mittanauha x3)
 Lunan blondit hiukset yhdistettynä face uppiin aiheuttivat lopulta ison ahdistuksen ja tuntui kuin en olisi enää saanut yhteyttä hahmoon. Mietin pitkään jopa nuken myymistä ja vaihtamista toiseen malliin tai hahmon vaihtamista nukkeen ja ties mitä. Lopulta päädyin parhaaseen ratkaisuun ja yksinkertaisesti vaihdoin tytön face upin persoonallisempaan ja palasin aikaisempiin punaisiin hiuksiin. Rakastuin uudestaan ja löysin hahmonkin jälleen, jopa sen alkuperäisen särmän joka meinasi jossain vaiheessa nuken myötä päästä katoamaan.

 
 
Luna jatkaa tätä juttunsa kertomista sit toisessa postauksessa, ettei mee ihan älyttömän pitkäksi tällä erää ;)