keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Uudet kenkuliinit

Kun lumi tupsahti maahan, huomasin, että syksyiset kenkäni olivat auttamattomasti liian ohuet ilman mennessä vähänkään pakkasen puolelle. Olinhan ostanut kengät sellaiseen aikaan keväästä, että pakkasia ei juuri enää ollut, joten tämä näkökulma oli jäänyt testaamatta. Seuraavat kenkävaihtoehdot olivat sitten puolestaan liian kuumat ollessaan kunnolla talvikengät. Enkä vaelluskenkiä halunnut ottaa jokapäiväiseen käyttöön vaikka ne käytännölliset ja hyvät kengät ovatkin.

Joten marssin kenkäkauppaan ja...

 .. löysin tällaiset :D Ihan mahtava tuuri, olivat viimeiset tai toiseksi viimeiset tätä mallia ja juuri minun kokoiseni. Sekä niin pituudeltaan että leveydeltään, miun jalat kun on vähän hassut ylimääräisine luineen ja siksi tarvitsen leveämpilestiset kengät. Näihin jäi jopa hieman väljyyttä, niin että lisäsukkaa mahtuu väliin sitten vähän kylmemmillä keleillä ^^ Kengässä on toki kivan pehmeä ja lämmin vuori, mutta ei esimerkiksi tänään nollakeleissä ja vähän alle ollut yhtään liikaa. Kiva kun varpit pysyy lämpöisinä. Sisällä kyllä sitten meinasi tulla kuuma varpaille, että ehkä ne villasukat tai sisäkengät kannattaa raijata koululle xD

Halusin kengät joissa on edes hieman kantaa, sillä en aivan lättäpohjilla osaa kävellä. Olen myös hieman alapainoitteinen ja pitkäselkäinen&lyhytjalkainen niin pieni lisäpituus kenkien avulla ei ole lainkaan pahitteeksi ^^ Vähänkään liian korkeat korot taas eivät oikein tule kysymykseen, sillä jalkojen hassuudet ja loukkaantumiset kipeytyvät helposti jos koko päivä täytyy olla ja kävellä korkeilla koroilla. Näissä korko on yhdessä hieman paksumman pohjan kanssa juuri sellainen yhdistelmä, ettei korkoa kävellessä huomaa. Erittäin miellyttävät jalkaan siis ^^

Pidän myös kenkien yleisilmeestä. Siinä on kivaa vanhanaikaisuutta ja tiettyä vaelluskenkämäisyyttä aimoannoksella naisellista maustetta :D

Hinta hieman kirpaisi, mutta uskon näiden kenkien kyllä olevansa täysin hintansa väärti. Ja olen jo pienenä oppinut sen, että mikäli löydän kaupasta mun jalkoihin hyvät kengät niin ne kannattaa ostaa, koska koskaan ei voi tietää milloin seuraavat hyvät kengät kävelee vastaan :D Joten nyt on hyvät kengät ja mie voin olla kaikinpuolin tyytyväinen ^_^

4 kommenttia:

  1. Jeeee mahtilöytö! Muoto on hauska, ei liian perinteinen. Kaunis!

    Hyvien kenkien ostaminen ilahduttaa yllättävän paljon :)
    Itsekin olen uusien talvikenkien tarpeessa, pitänee alkaa metsästää kunnolla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on kyllä :D Ja sopivat monenlaisten pukeutumistyylien kans, tai niin housujen kuin hameiden kans ja säärystimetkin sopii näihin :D

      Kannattaa kyllä ^^ Tosin joskus sellainen "en etsi mitään erityistä"-asennoituminen on paras, koska silloin löytää helpommin xD

      Poista