No niin, esittelenpäs nyt siis ne Toralein kengät, jotka piti jo eilen esitellä :D
Lähtökohtana oli SS Ghoulia Yelpsin punaiset limakengät, joista leikkasin nilkkaremmin limavaluja pois ^^ Sitten olikin kultausurakan vuoro... -_-' Mahdottoman inhottava muovipinta oli maalata. Jotenkin tuo läpikuultava muovi ja maaleille uskomattoman liukasta eikä maali tuntunut kunnolla tarttuvan tai levittyvän vaan vetäytyi aina kasaan. Kovat, läpinäkymättömät muovit sen sijaan tuntuvat maalautuvan hyvin.
Kenkiin tulee varmaan vielä helmiä tai kultahilettä, katsotaan nyt mitä keksin ja mikä toimii ^^ Kaikki glitterit kun eivät tähän muoviin tartu... Mutta jotain lisäkoristetta kaipaisin ja kantapään limavalumia (tai nykyisin kultavalumia) haluaisin kans ehkä naamioida. Ehkä, ellen sitten ihastu tuohon kultavalumaideaan :D
Kengissä on ainakin kolme kerrosta kultamaalia ja silti punainen tahtoo kurkkia sieltä täältä läpi. Pelkään myös, että pienetkin raapaisut naarmuttavat maalikerrosta pois... Ainakin kun kenkää laittaa jalkaan, varpaat kuorivat pohjan maalia irti.
Toralei
kuitenkin tuntuu tykkäävän uusista kengistä ^^ Näillä kengillä myös
potkaisin Toralein muutosprosessin Bastetiksi alkuun... Jännää :D




Oi kun tuli upeat! :D En meinaa millään malttaa odottaa muutosprosessin etenemistä ^_^;
VastaaPoistaNäistä tuli kyllä upeat ^^ Hyvä niin kun sai nähdä paljon vaivaa onnistumiseen xD Mulla on jo kangaslajitelmaakin olemassa ^^ En vielä ihan tiedä millaiset vaatteet sit teen Bastet/Toraleille, mut se on toisaalta ihan hauskaa :D
PoistaMeneekö nassu uusiksi? :)
PoistaMenee x) Toralein silmät on eri korkeuksilla ja kulmakarvat toisinpäin eri korkeuksilla ^^'
PoistaOijoijoijoi *W* ♥
VastaaPoistaIhan mielettömän nätit tuli. Sopivat Toraleille kuin nyrkki silmään !
Kiitos ^_^ Niin minustakin, vaikka jo yhdessä vaiheessa epäilinki :D
Poista