keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Mihinkä ne muumit laaksostaan taas on kadonneet? Näpertäjän ihmettelyä ja projekteja

Joskus sitä oikeasti miettii kaiken maailman projektien parissa, ettei kaikki taida olla kotona päätöksentekohetkellä :D Tässä viimeisen viikon aikana olen näpertänyt röyhelöhunnun, suurimmaksi osaksi sentään ompelukoneella, sekä pienen kultaisen verkon... Etenkin verkko sai epäilemään ajatuksenjuoksun järkevyyttä x)

 Röyhelöhunnun röyhelön poimutuksen alkuvaiheet. Koneella päärmätty, noin 8x250 pellavasuikale vetopoimutuksin :D
Käsi vertailukohteena

Ja valmis röyhelö pellavaiseen huntuun kiinnitettynä. Itse huntu on puoliympyrä, noin 50x100, mikäli en ihan väärin muista mittoja.

Sitten se verkko... Tarvitsen tällaisia oikeastikin, että en ihan huvin vuoksi tähän hommaan ryhtynyt, mutta varmasti helpompaakin ratkaisua olisi ollut tarjolla x) Verkko on siis tulossa peittämään toista päähinekuvuista, jotka osin jäävät tuon yllä olevan röyhelöhunnun alle piiloon.

Tässä aivan alku :D Kaksi ensimmäistä riviä tehty ja ekat timanttikuviot havaittavissa
Wuhuu, puoliväli saavutettu! :D
Valmis verkko, suuri urakka puolivälissä, sillä toinen tällainen verkko pitäisi vielä solmia/punoa ^^'

Verkon pinta-ala on 25x25, eli varsin pieni. Nuppineuloja ulkoreunalla on kahden sentin välein eli aika pientä ruutua verkossa. Pohjana oli ison iso styroksilevy, seuraavalla kerralla toivon mukaan hieman lattiatasoa ylempänä xD Solmumäärä tuossa koko verkossa oli huikea 325, jokaisessa toivon mukaan oikeaoppisesti solmittu solmu :D Oikeita välineitä ei ollu, mutta ihan hyvin selvittiin väärilläkin ja nytpä osaan sitten verkkoakin punoa :D

Silti toivoisin, etten aina tällaisen juttuihin hurahtaisi ja toppuuttelijakin ois kiva olla olemassa x) Ainakin näin teoriatasolla :D

3 kommenttia:

  1. Vau, tänään juuri mietin, että pitäisi Lagoonani pipoon vähän verkkoa tehdä. Ehkä se nyt onnistuu, jos löydän tarkemmat ohjeet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohjeita kyllä löytyy netistä, mutta kovin pienen verkon tekeminen perinteisellä verkonpunomistekniikalla tai sen soveltamisella voi olla hankalaa. Tämäkin kun oli jo sangen työlästä ja ajoin erittäin turhauttavaa xD Suosittelisin pieniin verkkoihin pienellä koukulla ja ohuella langalla virkattua ratkaisua ^^ Virkattuihin verkkoihin löytyy myös ohjeita.

      Poista
    2. Kiitos ohjeesta :) Näin tehdään!

      Poista