Oho, mihin se tämä kuu on oikein livahtanut? o_O' Oon muka ollut niin kiireinen että blogin ylläpito on hieman saanut kärsiä.
Noh, yritetäänpäs korjata tilannetta näin viimeisten päivien aikana :D Tänään olkoon vuorossa pari fanarttia, jotka tein. Alunperin kuvat on tehty eräälle ystävälle kiitokseksi pyyteettömästä majoittamisesta lukuisten syksyn reissujen aikana. Sen jälkeen kuvia on ihan aavistus muokattu niin, että ystävän versiot on uniikkeja, ja uudemmista versioista tuli fanarttia yhdestä sarjakuvausta, jota olen seurannut jo pitkään.
Sarjakuvan päähahmot Roomie ja Lillian, luonteidensa ja piirteidensä mukaisesti yhdistettynä kukkiin ja taivaankappaleisiin. Tai tämä siis on minun näkemykseni asiaan.
Halusin hieman kokeilla ja täysin käsin tekemisen sijaan tein ääriviivat käsin, mutta käsittelin ne koneella CorelDRAWlla vektorigrafiikaksi ja samalla ohjelmalla sitten värittelin kuvat ja lisäilin kaikki haluamani elementit.
Ja koska pää on reikäinen kuin reikäjuusto, unohdin mitä muuta miun piti höpöttää... Kokeillaan jatkaa sitten vaikka huomenna :D
Oi, ihana tuo Lillian *-*
VastaaPoistaHi, kiitos ^^ Olen oikein tyytyväinen sen kans miten sen (ja Roomien ) kanssa onnistuin, ehkä vähän yllättynyntkin.
Poista