Eli vastausten vuoro kysymyksiin, joita miulle sai esittää "Kysyvä ei tieltä eksy"-postaukseen :D Juhlistelen tällä myös sitten 100. postauksen tapahtumaa ^^
GlassRosen kysymykset vastauksineen:
1. Mikä nukke olisit? :D
OOAK BJD, varmaan Bimongin tai Supiadollin käsialaa... Kallistun kyllä Supiadolliin :D
2. Miten alkuräjähdys voi syntyä tyhjästä?
Taolaista vastausta pukkaa x) Koska tyhjässä on siemen, alku, täydestä, aivan samoin kuin täydessä on siemen tyhjästä. Voi myös ajatella, että liike alkaa pysähtyneisyydestä, täydellisestä pysähdyksistä olosta, liikkeen puutteesta. Mutta siinäkin tilassa, liikkeen puuttumisessa, on jo siemen liikkeestä. Ja näin ollen liikkeessä on siemen liikkeen puutteesta. Vastakohdat seuraa toisiaan, sillä kumpikaan ei ole olemassa ilman toista. Tästä on kyse yin-jang -ympyrässä :)
Yoru Mistin kysymykset vastauksineen:
-Mikä on absurdein tilanne missä olet koskaan ollut?
Minä esiintymässä Itella-Irmelinä noin tunnin varoajalla Pumpeligaalassa ja juontajan extemporee-haastateltavana. Olin ilmeisesti ainoa tarpeeksi pieni häthätää kyhättyihin vaatteisiin xD Menin sinne kuitenkin vain lavastajan apukäsiksi x'D
-Mikä MH nukke muistuttaa sinusta eniten sinua itseäsi ja miksi?
Tähän en nyt kyllä keksi vastausta... Nyt ei nouse ketään ylitse muiden.
-Mikä nukke ihan kaikista muistuttaa sinusta eniten sinua itseäsi ja miksi?
Jostain syystä tällä hetkellä näen itseäni eniten Supiadollin Rosyssa. Linkki ei heitä firman sivulle koska nukesta oli vain yksi kasvokuva siellä. Toinen vaihtoehto voisi olla Fairylandin Realpuki Pupu... x3 Ai niin, miksi... Koskaaaa... Musta tuntuu vaan siltä että noissa on jotain minua ^^
-Mikä MH nukke muistuttaa sinusta minua eniten ja miksi?
Varmaan Dead Tired Ghoulia Yelps, etenkin siinä siun löytämässä prinsessamekossa ^^ Värit ja vähän kaikki assosioituu nyt jotenkin siihen siun MH-versioon.
-Mikä nukke ihan kaikista muistuttaa sinusta minua eniten ja miksi?
Juuri tällä hetkellä olen sitä mieltä, että Supiadollin Nael, koska sen kasvoissa on herkkyyttä ja voimaa. Koska Supiadollit on kaiken kaikkiaan äärettömän kauniita, eteerisiä ja upeasti toteutettuja. Ja koska neidille saa kauniit haltiakorvat ^_^ Mietin myös Haelia, mutta jostain syystä kuitenkin tykkään kallistua Naelin puoleen ^^
-Minkä väriset hiukset sinulla olisi jos saisit valita helpo kestävän ja kirkkaan värin kaikista?
Mulla ois varmaan täyteläisen punaiset hiukset ^^
-Mitkä MH kengät haluaisit itsellesi omassa koossa?
Paha... Basic Operettan, GR Frankien ja Lagoonan haalarisetin kenkulit taitaa tällä hetkellä kilpailla mahdollisuudesta :D Toisaalta myös Rochellen ja Venuksen basic-kengät on upeita ^^
-Minkä MH asukokonaisuuen haluaisit itsellesi omassa koossa?
Varmaankin Sperctran Dot Dead Gorgeous asukokonaisuuden, etenkin jos se helma ois lähempänä piirroskuvan helmaa sit miun kokoisen asussa ^^
-Lempi MH nukkesi?
Ehkä Yelpsukka, Operetta tai Spectra... Mut en kyllä osaa sanoa tarkemmin ^^
-Lempi nukkesi kaikista?
En pysty, enkä halua, valita omistani lempparia ^^ Kaikki on lemppareita vuorollaan ja omista syistään :D
-Mitä mieltä olet MH Picture Day sarjasta? Ja mikä on sarjan nukeista mukavin?
Mielenkiintoinen sarja. Pidän monista elementeistä pitkin sarjaa, mutta jotkin taas sitten oikein millään sytytä. Tykkään Abbeystä, se otsis on ihana ^^ Ja myös Operettasta.
-Mitä MH nukkea odotat tällä hetkellä eniten?
Kuvien perusteella PD Operettaa :D Neitonen ilmeisesti julkaistaan maaliskuun aikana, ainakin rapakon takana. Valehtelisin jos väittäisin etteikö Operettan asenne ja fiftari-henkisyys puris muhun x) Ja PD Operettan asukokonaisuus vaikuttaa huipulta ja maski onnistuneelta, kokonaisuus on ihana ja toimiva. Tai näin toivon :D
-Mistä MH nukesta pidät vähiten ja miksi?
Hmm... Mulla on vähän kaksijakoinen suhtautuminen Toraleihin. Tykkään kisulista muuten, mutta sitten se oranssisuus jotenkin potkii vastaan, en osaa suhtautua siihen xD Se on ehkä vähän väärä oranssi mulle. Lagoona on nukkena jäänyt etäiseksi, johtuu varmaan aika pitkälti silmistä ja hiuksista, jotka joskus tuo mun mieleen kiharruksessa ja blondauksessa vaurioituneet hiukset ja kulahtaneet raidat ^^' Ja oudointa tässä on, että rakastan Lagoonan hiuksia animaatiossa, samoin kuin muuta ulkonäköä :D Ehkä mun pitäis hankkia nukke ja tutustua tarkemmin siihen...
-Mikä Bratzillaz tyttönen olisit ja miksi?
Mie keikun kolmen välillä :D Ensin Yasmina Claivoya, koska tyyli ja ne letit! Sit Sashabella Paws, koska ne värit ja tyyli x) Ja vielä Jade J'Adore, koska tyyli (jos ei ajatella sitä miltä nuken vaatteet näyttää vaan sitä piirroskuvaa...) :D
Toothfairyn kysymys ja siihen vastaus:
-Minkälainen (tai kuka) olis sun unelmien monsterikumppani?
Varmaan aika samoilla linjoilla kuin oikeassakin elämässä, mutta monsterimuodossa :D Sellainen joka ymmärtää miuu, on tietyllä tapaa samanlainen... tai ehkä pitäis sanoa oikeammin että samanhenkinen, mutta kuitenkin oma persoonansa ^^
LadyGoblinin kysymykset vastauksineen:
-Seuraatko jotain (tv) sarjoja? Jos niin mitä?
Criminal Minds - FBI-tutkijat, NCIS Rikostutkijat, nyt uutena Holmes NYC... Mikäli löytyy uusia jaksoja niin Hulluna häämekkoihin ja Hurja remontti tulee katsottua :D Myös Neiti Marple ja Hercule Poirot kuuluu valikkoon. Mahdollinen kanavakohtaisuus johtuu telkkarin puutteesta x)
-Onko sinulla lempinimiä? :D
On. Muutamilla ystävillä on lempinimiä miulle samoin kuin joillain perhetutuilla. Olen myös varatytär ja "pikkusisko". Jotkut kaverit nettituttavuuden kautta kutsuu miuu nickien mukaan, mutta suurimmalle osalle ihmisistä kuljen ihan omalla nimelläni ^^
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
perjantai 1. helmikuuta 2013
Irrottelutehtävä: dangerous creature
Me saatiin koulussa noin kuukausi sitten mielenkiintoinen tehtävä. Piti hankkia 7-10 vanhaa vaatekappaletta ja niistä kasata kaksi asukokonaisuutta käyttäen vaatteita uusin tavoin. Eli esimerkiksi pukemalla paita housuiksi tai hameeksi tai... Vaihtoehdot ovat rajattomia :D Tehtävässä ehdottomasti mielenkiintoisinta oli tapa katsoa vaatteita ihan uusin silmin ja unohtaa perinteiset tavat käsitellä vaatetta. Tietenkin ommella, leikata ja purkaa sai, mutta suotavinta oli että vanhan vaatteen rakenteesta jotain säilyy uuteen. Kaksi viikkoa aikaa toteuttaa vaatteet (muun koulun ohella) ja kaksi viikkoa aikaa tehdä esityskuvat ja valokuvat. Toinen esityskuva lojuu lattialla odottamassa viimeistelyä, kaikki muu on valmista x)
Uu, asuissa täytyi olla jotain yhdistävää. Miulla ne on tehty samalle hahmolle, jonka kyllä itse kehitin. Ensimmäinen asuista on hahmon työasu oikeissa hommissa, toinen peitetehtäväasu x) Hahmonen on siis sci-fi-henkinen salamurhaaja :D Lisäksi näitä asuja voi sekoitella keskenään.
Tässä siis se työasu, jos niin voi sanoa :D Huppuliivi on alkujaan hame, soljet yhden paidan lappuosasta. Harmaa mekko ja harmaat säärystimet on yhdistettynä neulepaita, joka mekkona on puettu takaosa eteen. Kädentiet tietenkin suljettu. Lisänä mustat leggingsit ja rannustimet, ihan omina itseinään :D
Peitetehtäväasu. Yläosa koostuu kahdesta kauluspaidan kauluksesta, yhdestä paidan selkämyksestä (uusi kaulus), violetista kuvioidusta kangassuikaleesta sekä mustasta joustavan paidan osasesta (uusi selkä). Ranteissa kauluspaidan rannekkeet kynsikkäinä/irtorannekkeina. Alaosa entinen musta joustava samettimekko, josta tuli korkeavyötäröiset housut :D
Kuvista kaikin puolin vastuussa minä x)

torstai 31. tammikuuta 2013
Taikasauva ja myssy
Mie sain joululahjaksi taikasauvan :D
Okei, se on upea virkkuukoukku, joka näyttää taikasauvalta ^^ Virkkuukoukku on puinen, "rosewood" luki pakkauksessa, mikä tarkoittaakin muun muassa puun tummuutta.
Joulun jälkeen ostelin muutamia ihania lankoja alennuksesta ja metsästin ohjetta baskeriin. Päädyin kuitenkin tekemään myssyn, sillä en löytänyt mieleistä ohjetta ja virkkaustaidot eivät oikein vielä riitä oman ohjeen laatimiseen.
Ihana luumun/viinipunainen paksu lanka ^^ Seurasin ehkä turhan tarkasti ohjeen antamaa silmukkamäärää... Tämä lanka oli paksumpaa kuin ohjeen lanka, joten myssylle tuli sitten hieman pituutta eikä se meinaa näyttää hyvältä ilman kunnon asettelua :D Seuraavan version osaakin siis tehdä hieman erilailla. Lankakin on jo tiedossa, pirteän herneenvihreä ^^
Ainiin, löysin myssyohjeen täältä ^^ Ohjeet on italiaksi ja englanniksi. Helpot heti sen jälkeen kun saa käännettyä silmukoiden nimet :D

sunnuntai 20. tammikuuta 2013
Kysyvä ei tieltä eksy
Tai jotain sen suuntaista :D Ei kun siis, olen nyt varsin hyvän tovin pyöritellyt mielessäni josko tekisin kysy minulta mitä haluat -tyylisen postauksen. Ja tässä se nyt sitten on :D Päätin, että kyllä mie uskallan tämän tehdä, vaikuttaa kuitenkin niin hauskalta ja mielenkiintoiselta jutulta ^^
Eli, arvon ihmiset ja kaiken maailman otukset, teillä on viikko aikaa esittää miulle hassuja, mielenkiintoisia, kutkuttavia, kummallisia tai ihan sellaisia tavallisia kysymyksiä tähän alle. Viimeinen päivä kysymysten esittämiseen on siis sunnuntai 27.1. Sitten otan viikon aikaa pähkäillä vastauksia kysymyksiin, ja toivon pysyväni aikataulussa x) Jos kuitenkin aikataulu päättää kusta kintuille, otan muutaman lisäpäivän, mutta ehkä saan vastaukset esille nopeamminkin ^^
Saa kysyä ihan vapaasti mitä mieleen juolahtaa. Pyrin vastaamaan kaikkiin kysymyksiin, vastauksen suoruus riippuu sitten ihan siitä mitä haluan paljastaa ja mitä en :D

perjantai 18. tammikuuta 2013
x'D
Ai kamala x'D Aina vaan hullummaksi menee xD
Iskin siis Lagoonan vaatesetin gaga-lasit uusimman neitokaiseni Barbie Fashionistas Teresan päähän... Ehkä jotain, mitä ei ois pitänyt tehdä? xD Ei kovinkaan imartelevaa ainakaan tämä x)
Iskin siis Lagoonan vaatesetin gaga-lasit uusimman neitokaiseni Barbie Fashionistas Teresan päähän... Ehkä jotain, mitä ei ois pitänyt tehdä? xD Ei kovinkaan imartelevaa ainakaan tämä x)
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Bubbles ^^
Ostin joskus aikoja sitten mustat kissakorvikset, jotka näyttävät venytyskoruilta, vaikkeivat sellaiset olekaan (esittelin ne täällä). Viikonloppuna (kai) löysin Cittarista samoja kisuja teräksen/hopean värisinä ja vieläpä alennuksesta, joten pitihän sitä ostaa :D Lisäksi toinen mustista oli mennyt rikki kun silikonipaikka, johon tappi tökätään, katosi. Noh, pidin yksi päivä koulussa kisuja korvissa - ja siinä päivän aikana lohkaisin sitaatin "Mun kissan perse tippui"... - kunnes kotiin päästyäni harmikseni huomasin, että sitaattini kisuli oli uudemman kerran tiputtanut perseensä ja vieläpä jonnekin ihan täydelliseen hukkaan. Että niin, nyt on sitten täysin eripariset kisulit xD
Viime viikon loppupuolella ostin alennusmyynnistä tosi kauniin värisiä lankoja ja ajattelin, että virkkaan niistä itselle tossut... Noh, ensimmäisen seitsemän kierroksen jälkeen totesin, etten kyllä sillä ohjeella saa tossuja aikaan kun kärjestä tuli normaalin sukan kärjen muodon täsi vastakohta, se vain leveni ja leveni xD Saapas siis nähdä mitä teen langoista. Ehkä voisin tehdä baskerin, siinä ei kai voi mennä pahasti vikaan?
Nukkekuumeilukin jaksaa hyvin, joka kauppareissu tulee pyörähdettyä leluhyllyn kautta. Onneksi täällä ei MH-hyllyssä ole kuin SS Ghoulioita ja yks Draculauran kylppäri. Barbie-hyllystäkään ei ole ketään lähtenyt mukaan, sillä ainoalla, joka kiinnostaa, on silmät ihan liian ylhäällä x) Saas nähdä....
Malla istuksii tuossa vieressä oma hopeanharmaa lankavyyhti sylissään ja odottaa milloin onnistuisin hänelle virkkaamaan jonkin veikeän löysän neidin tyyliin sopivan baskerin ^^ Pitäisi takaraivokin rastoittaa vielä, mutta rastoja on jo kyllä nyt niin paljon ettei enää montaa viitsi laittaa :D Muuten päästä tulee liian painava xD
Päivän kuva:
On kyllä niin totta ^^ Ehkä bubbles:sta vois tehdä mantran turhautumisen hetkiin, se sana ei vaan voi olla muuta kuin pehmeä, positiivinen ja kaunis ^^

perjantai 11. tammikuuta 2013
Vettä ja mekaniikkaa - sekä huikeita laseja
Eilen kauppareissulla pyörähdin nopeasti leluosastolla, tosin rajoittaen käyntiä vain Monsteri-osasolle - kärsin alkavasta Barbie-kuumeesta niin ei passaa mennä pidemmälle - koska olin pari päivää aikaisemmin huomannut, että tangossa killui vielä muutama vaatepakkaussetti. Operettan asuja oli silloin kaksi samoin kuin Lagoonan haalarisettejä. Eilen Lagoonan asuja oli enää yksi ja vaikkei minulla kyseistä neitiä ole, päätin ostaa setin, sillä olen sitä jo hyvän tovin kuolaillut. Kotona sitten sainkin pähkäillä kenet puen asuun, kun kellään tytöistä ei oikein ole tuota turkoosi-pinkkiä värimaailmaa :D Niinpä Robecca, jonka olin kuorinut omista vaatteistaan aikaisemmin, sai kokeilla asua. Aika makea yhdistelmä ihon kanssa nämä värit ^^
Roben iho upeasti hehkuu kultaista salamavaloissa, en tätäkään koskaan aikaisemmin ollut huomannut ^^
Asusettiin kuuluu myös jännä vähän kuplamuovista valmistetun näköinen kassi, pirteä drinksu sekä pinkit pyöreät lasit. Laseja halusin testata jollakulla ja voodoo-neiti arpoutui tähän rooliin pinkin karvapuuhkansa vuoksi :D Ja voi sitä järkytyksen, epäuskon ja valtaisan naurun määrää xD
Are you ready folks? Sillä täältä pesee :D
Kyllä, lasit suurentavat silmiä.... Tämä on jotain niin järkkyä ja hupaisaa, ettei mitään rajaa xD Repeilin täysillä kun näitä kuvia otin x'D
Lopetetaan tällaiseen suloiseen avaimenperään, jonka ostin ^^ Oli aivan pakko, tämä aivot sulattava söpöys on kummitellut mielen taustalla ties kuinka pitkään ja nyt sitten lankesin :D

![]() |
| Ksädääm!!!! xD |

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)